ATC "BOY" Tausta on koottu pikkusilpuista. Kasvikuva on lehdestä.
Poika saatu kaverilta (Kiitos!) Teksti Big Shotilla stanssatuista aakkosista.
tiistai 13. elokuuta 2019
MANSIKKAKESÄ
ATC "Mansikkakesä" Kuviopaperikansiosta pala taustaksi kierrätettyyn korttipohjaan. Samasta kansiosta viipape paperista jossa oli erilaisia kuvioraitoja, Mansikkakoriste jonka vihreän osan käänsin nurin.
Teksti tarrakirjaimin.
Teksti tarrakirjaimin.
lauantai 10. elokuuta 2019
SKINNYVAIHTO SATUOLENNOT AIHEELLA.
Facebookin yhdessä korttiryhmässä tehtiin SKINNY-vaihto.
Aiheena satuolennot. Ja haasteelle annettiin reilusti aikaa toteutua koska on kesä.
Nyt on viimeinenkin vaihtokortti saapunut.
Ensiksi posti toi tämän "Keiju"-kortin.
Tekijä on Kati Puranen.
Kiitos kauniista kortista ja kivasta postista!
Seuraavaksi saapui "Yksisarvinen taikametsässä"
Tämä on Susan Ruususen kortti.
Kiitos myös Susalle suloiseta kortista ja kivoista posteista!
Ja Silpputehtaalta vaihtoon lähtenyt "Teataim" korttipari.
Molemmissa on pal Gelliprinttiä taustana. Siihen on lisätty myös kansiosivujen reijänvahvistajia jotka on värjätty leimasinvärillä ja tai Promarkerilla ja sen jälkeen leimattu kirjaimia.

IIHANAA POSTIA ULLALATA!
Jos tämä posti ei saa hymyä huulelle ja hyvälle tuulelle niin ei sitten mikään!
Nerljän kortin "Kesäsamppi"-sarja ja "Mehukatti, eiku hiiri"
Nämäkin saapuivat kivojen lisukkeiden kera jo ajat sitten ja nyt vasta KIITOKSIN julkaisen.
Ullan BLOGIIN: https://sauvolaiska.blogspot.fi
IHANAA POSTIA ALICELTA!
Alicelta ATC "Over the trshold"
Lisää ihanuuksia täällä: yellowhousestudio.blogspot.com
Pahoittelen julkaisun myöhästymistaä ja kiitän vaihdosta ja kivoista posteista!
OKTK # 53 KOULUUN!
OKTK kierros 53 / Elokuu 2019
Oletko Koskaan Tehnyt ATC-Korttia … jossa käydään koulua ja opitaan kirjoittamaan.
Näillä kahdella mukaan!
Pala gelliprinttiä kierrätyspohjaan Bilteman kaksipuoliteipillä. Liitutaulukuvaan piirretty kirjaimia valkoisella geelikynällä. Kynä leimattu ruskealle paperille ja terä väritetty kullalla. Iloinen koulunaloittaja saatu kaverilta.
Koulun alkaessa jo syksyn tulo on aavistettavissa. Pöllö yläkulmaan kiinnitetty haaraniitillä.
Tämän kortin koululainen taitaa olla jo vähän isompi ja hiukan taiteellinen. Vesivärilaatikko on ollut ahkerassa käytössä, läksyistä pitää muistuttaa jne.
Haasteesta tarkemmin:http://oktkmmhaaste.blogspot.com/
SAADUT VAIHTOKORTIT:
Caritan ATC "Kouluun kouluun..."
http://caritaoksa.blogspot.com/
Viken ATC "Tajuan"
Asskarteluvuori on Facebuukissa ja instagramissa
Kiitos Cassu ja Vikke!!! Kaikista ihanista posteista!
maanantai 8. heinäkuuta 2019
OKTK # 52 / UUSINTA VUODEN 2018 KUVAKOLLAASEISTA
Apuna haasteen sivulla on kuvakooste kaiksita kollaaseista.
Tämän ATC-kortin innoittajana kollaasi No=42 SIRKUS
Kortin taustapaperi on kierrätyskorttipohjaan Bilteman kaksipuoliteipillä kiinnitetty Gelliprinttipala.
Sirkuskuvan reunat on revitty.
Teksti leimasimella. Tähtiä joiden päälle kiinnitetty timantteja.
Kollaasi No=37 on PARIISI vaikutteinen siitä innoitus tähän korttiin.
Pariisiaiheinen kuviopapaperi kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä ATC kokoiseen kierrätyskorttipohjaan.
Tyttö leikattu ääriviivojaan myöten irti taustastaan. Lisätty pieniä leimailuja Pariisi aiheisesta leimasinsetistä.
http://oktkmmhaaste.blogspot.com/
Britalta saapui vaihtokortti. Hän myös oli innostunut utota sirkusaihetta käyttämään. Ihana kortti, kiitos Brita!
ATC "Carnival"
http://oktkmmhaaste.blogspot.com/
Britalta saapui vaihtokortti. Hän myös oli innostunut utota sirkusaihetta käyttämään. Ihana kortti, kiitos Brita!
ATC "Carnival"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)