perjantai 15. maaliskuuta 2013

Inspiroidu Aforismista!


Kotilieden vanha kansikuva huhtikuun numero vuodelta 1938. Kortin pohjana akvarellipaperi johon on liimattu lehtikuvia ja revitty ne sitten lähes kokonaan irti. Korostukset reunoihin leimasinvärillä. Kukat leikattu pienellä kuvioleikkurilla ja keskustaan laitettu "helmi" Pearls Liquidilla. Kortin pinta on sivelty Varnish /gluella.
(KK-haasteeseen)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kruununvalmistuksen lyhyt oppimäärä










1)Ylimmässä kuvassa kaikki tarvittava. Puuttuu ainoastaan kuumailmapuhallin. Omani on edullinen rautakauppalöytö. Tätä hommaa ei varmaan oikein muulla menetelmällä tehdäkkään. Siis jos on teippiä tai tuo silkkipaperi yksinkin. Ei onnistu hellanlevyllä kuumennus. 2) Toisessa kuvassa on acrylpalikka jossa myös on varmuudenvuoksi pala 2-puoliteippiä. Silkkipaperi on teipattu. Vähän meni teippi ruttuun, mutta tää on pikakurssi! 3) Leimasin on kiinnitetty acrylpalikkaan ja leimasinta painetaan Ink it up "väriin" mun sieni on vähän saanut väriä leimasimista, mutta ei haittaa. Näkyy paremmin mihin leima tulee. Tahallaan ei toki kannata sitä sotata. 4) Tässä välissä putsaan leimasimen peppupyyhkeellä. 5) Tässä näkyy leimattu kuvio himmeästi 6) Paperi alle ja kaadetaan reilusti embossausjauhetta päälle. 7) Tässä kuvassa jauhe on vielä kuumentamatta. Ylimääräiset koputellaan varovasti takasin paperille. 8) Tässä välissä on kuumennus suoritettu. Vähän liikaakin, sillä teippiä ei ole tarkoitus rutata. 9) Ylimääräiset jauhot on helppo paperilla laittaa takaisin purkkiin. 10) Kruunut valmiiksi leikattuina. Leikataan tarkemmin kun käytetään..nyt oli niin pikana tämä, että ehdin kipaista asioille. Kysykää jos on jotain epäselvää! Ja jos toiminnassani on jotain paranneltavaa niin sanokaapa sekin. Hyvää alkanutta viikkoa!
Linkkejä muille kursseille:http://www.finnstamper.com/ideat/ohjeet/embossaus.html Ajattelin laittaa enemmänkin, mutta sitten tuli mieleen, että pitäisi kait kysellä lupakin jne. Googlettamalla EMBOSSAUS löytyy näitä varmaan pilvin pimein. Tämä menetelmä jonka tässä omilla kuvillani esittelin on vähän poikkeuksellinen verrattuna ihan korttipohjalle leimaukseen ja siksi halusin sen jakaakin.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Onks pakko jos ei taho?


Arja L askartelupajan haasteessa heitettiin aiheeksi kysymys "Onks pakko jos ei taho?" Joskus on ja joskus on jopa tahtoa enemmän kuin taitoa.

Half Way Storage/ EMM 11/2013

Onnittelut 100 vuotiaalle Suomen Näyttelijäliitolle! Ritva Valkama ja Krista Kosonen pääsivivät/joutuivat uusiin rooleihin tässä ATC-kortissa joka ei maksanut mitään. Kuvat ja tausta ovat postimerkkipohjasta jonka mies toi postista vaikka merkit lähtivät jo maailmalle. Kulmassa olevan korostuksen olen saanut muistaakseni. (Kiitos!) Kruunut leimasin ohuelle silkkipaperille joka oli ennen leimausta kiinnitetty Bilteman 2-puoli teippiin. (Jota sain naistenpäivänä mieheltä 2 rullaa kukkien tilalla =o) Leimaus läpinäkyvällä värillä ja embossaus kullalla.Naisten hiukset "kampasin uudestaan" ja vähän asusteitakin taisin muuntaa. Kortin reunoissa kultahileistä kynsilakkaa.

Reikiä mainoksissa!


Tämän aamun lehti oli aika vaisu. Sitten iskin silmäni Eurokankaan ja Puukeskuksen mainoksiin. Eurokangas tarjosi maksutonta verho-ompelua ja keväisiä uutuuksia. Puukeskus houkutteli asiakkaita kahvipannulla. Henkilö kuvassa on "Lapset kysyvät" osaston tunnuskuva. Kortissa se edustaa lämpimästi pukeutunutta naisasiakasta.( Hieno pannu muuten!) Leikkelin kangasta ihan surutta silpuksi taustalle. "naisen" vaatteisiin leimailin shopping tekstiä Tein valkoisia korostuksia Paperilohikäärmeestä hankitulla korostuskynällä. (Mainio kynä!)Tehostin kortin reunat sinisellä leimasinvärillä ja "ompelin" viimeiseksi valkoisella korostusgeelikynällä. Tälläkin kertaa sivelin kuvapinnan Varnish/gluella heti liimauksen jälkeen.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

"Timpan tyyliin"

Piti tehdä taustat itse. No eikun toimeen. Katsoin ensin "opetusvideon" ja sitten Distress Inkkejä.(nehän ovat Tim Holtzin leimasinvärejä. Niillä leimailin myös nuo ukkelit joka muuten on Tim Holtz leimasin. Puut ovat paperilohikäärmeen "Puisto-setistä" jossa on sekä erikokoisia lehtipuita lehdettöminä että näitä puurivejä. Alareunaan kiinnitin palan paperia jossa on salmiakkiruutu (Paperilohikäärmeestä sekin)

Silppusin päivän lehden!

"Minä, te ja muut" Kansainvälinen nykytaidenäyttely Werstaalla 1.2.-26.5.2013
Avoinna ti-su klo 11-18, vapaa pääsy. Werstas on iso museo jossa on paljon nähtävää.
Ja samalla Väinö Linnan aukiolla on myös Mediamuseo Rupriikki ja TR1-Taidehalli.

Kortin tein kiinnittämällä palan mainosta korttipohjaan. Pintakäsittely Varnish/Gluella. Pala mustaa pitsiä ja vähän Selmalta saatua kiiltokuvaruusua, pilkkuleimoja ja viivaa geelikynällä, reunoihin leimasinväriä. ATC