torstai 7. joulukuuta 2017

VIISI ATC-JOULUKALENTERIA 2017 ???

Silpputehtaalla valmistui viisi joulukalenteria ATC korteista.(niin luulin??)
Sain Anskulta "silppuja" eli sellaisten kauniitten joulukorttikansioiden jämät. Ansku tietää, että tykkään kaikesta ATC korttiin sopivasta pienestä. (oli niissä toki isojakin osia vielä jäljellä)
Niistä pikkuisista oli oikeastaan aika helppokin tehdä kolme näistä kalentereista.
Ansku sai kalenterin. Se on ylärivissä oikealla. Siitä julkaisen päivittäin kuvankin.
Tiina (R:n aikuinen tytär jolle olen jo vuosia haaveillut tekväni joulukalenterin) sai omansa nyt.
Se on alarivissä oikealla. Siitäkin julkaisen kuvan päivittäin.
Ylärivissä vasemmalla on Marjon kalenteri. (Paras/rakkain ystäväni joka asuu Raumalla.) Tästä kalenterista ei olekkaan yksittäisiä kuvia. Koko kalenterin voin julkaista vasta jouluna.
Manumiina ehdotti ATC joulukalenterin tekemistä omassa blogissaan. Osallistumisintoa ei ollut joten ehdotin, että ehkä me sitten kaksin vaihdetaan. Niin tehtiin. Tänään alan julkaista myös nämä Manumiinalle tekemäni kortit.
Tein myös yhden ATC kalenterin jonka kortteja ei tarvinnut paketoida. Se on Kotilaiskan kierrätyskalenteri. Nekin kuvat julkaisen.
Olen siis tehnyt 120 ATC korttia kalentereiksi! (Niin luulin)

1) Ensin pitää tehdä 24 korttipohjaa ja valita edes suunnilleen yhteneväistä materiaalia kortteihin.
    (Esim Tiinan kalenteriin etsin kuvia joissa on pupu ja luistimet ja värimaailmaa joka olisi yhteneväinen.
     Anskun kalenterin päävärit taas ovat puninen ja kulta)
Marjon kalenterin päävärit näkyvät tästä kuvasta. Siinä on kalenterin mukana lähtenyt isompi kortti.
2) Aloin työstää jokaista kalenteria yksitellen. Eli tein aina kalenterin valmiiksi alusta loppuun. Ja kaikkia 24
korttia yhtä aikaa. Lisäten välhitellen kerroksia.
3) Taustat ein valmiisiin kortteihin.
4) Paketoin kortit. Osan niin, että pakkauksessa on ripustuslenkki.
Tässä Marjon kalenteri syreeninoksaan ripustettuna.
Jouluna julkaisen kuvat tästä kalenterista ja huomasin, että siitä on otettu kuvia eri vaiheissakin.
Voin sitten julkaista nekin.
Ja nyt LÖYTÖ!! Kun etsin näitä kuvia Picasasta LÖYSIN YHDEN KALENTERIN KORTIT!!!
Aloin ihmetellä kuvia....ja sitten aloin etsiä kortteja...täytyyhän nekin sitten jossain olla. Ja löysinkin!
Nyt on mennyt jo 7 aamua. Ehkä on viisainta jättää tämä ensi vuoteen!
Olenkin siis tehnyt 144 ATC kalenterikorttia.