torstai 27. helmikuuta 2014

Vilimarikan Kirjeen Vaihto Rinki

Linkki haasteeseen
-Käsin kirjoitettu, oikea kirje, ei mikään lippulappunen,
-ATC kortti aiheena: kirjeenvaihtokaveri.
-Aineet vapaa aiheiseen ATC korttiin, myös korttipohja.
-Yksi pieni makunen.
-Ylläri ja toinenkin.
Minä sain yllätyskuoreni jo aijemmin. Ensimmäisessä kuvassa on kuoren sisältö.
Kuvassa näkyy myös Riinan tekemä ATC kortti "Demonit". Kortin tiedoista näin keneltä kirjeen sain.
Kirjettä kuvassa ei näykkään. Oikeat kirjeet ovat nykymaailmassa harvinaista herkkua. Oli mukava lukea sitä.Kiitos Riinalle kivasta postista ja ihanuuksista! Iso punainen nappi on rintakoru, samoin sen vieressä oleva pikku enkeli.
Seuraavassa hämärässä kuvassa on materiaalit siihen ATC korttiin joka minun piti tehdä ja kuvata tänne.
Onneksi kuva kortista onnistui paremmin."Prinsessa esiintyy" valmis ATC on kolmannessa kuvassa.



Sitten piti minun kirjoitta kirje ja pakata pussukat matkaan.
 Siinä on kuviointitaskussa kohokuvioitu kortti, pala puuaiheita kuviopaperia/pahvia kolme matkailujulkaisusta leikattua ATC-kokoista metsäkuvaa, samasta julkaisusta leikattu perhonen vihreällä taustalla, stanssattu lappu johon on embossattu teksti ja muutama Big Shotilla leikattu perhonen.
Yhdessä pussissa on matskua ATC korttiin. Yhdessä perhostarroja ja jotakin muuta pientä.Mm. siellä on sellainen pankista saatu käyntikortinkokoinen jutska jonka voi laittaa purkkiin ja kasvattaa uuden yllätyksen. Sitten on noita helmiheteitä ja korttipohja sekä muutamia 3D-tarroja.
 ATC kortti jonka tein kirjeenvauíhtokaveri aiheesta.
  Yllätykset, toivottavasti maittavat! Toivottavasti kirjeystävä tykkää koko postista!
Iso kiitos Viltsulle hyvistä järjestelyistä! (Loistava ohjeistus ja tuki =o)
27.2.14 Maca on saanut postinsa. Nyt voidaan tämä paketti julkaista.


tiistai 25. helmikuuta 2014

Collage Obsession / Onni...

ATC "Happines is a moment of your own time"
Collage Obsession haasteeseen

maanantai 17. helmikuuta 2014

Collage Obsession/ Käsiala

Viikon haastessa kaipaillaan kaunista käsialaa. "En usko että monetkaan koululaiset Yhdysvalloissa oppivat kaunokirjoitusta nykyään." Ja kun kaikessa tyhmimmässäkin pitää meillä olla mallia ottamassa niin eikös kaunokirjoitusta parhaillaan olla hävittämässä opetusohjelmasta täälläkin.
Kyllä siinä väistämättä jotakin todella kaunista katoaa!
ATC "Kaunoa!" kertoo juuri tästä.
Kortin taustakuvana on pala skräppiarkista, sen päälle on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä Collage Obsession blogissa annettu esimerkkikuva joka on ensin rypistelty ja korostettu ruskealla leimasinvärillä. Samalla värillä on korostettu kortin reunatkin. Alaosan teksti on leikattu tagista. Sen yläpuolelle en kiinnitetty kapea organzanauha. Kiiltokuva on liimattu Scotsh Gel Gluella samoin koristelehdet. Kulmissa haaraniitit.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Collage Obsession / Steampunk

ATC "Imaginary travel"
TäälläTehtävänä oli stempunk kortti "Matka maan keskipisteeseen" hengessä...
Ruskeansävyiseen korttipohjaan on mustalla painettu parit kuviot, keskelle on kiinnitetty pala Steampunk paperia, Ylempi kala ja meritähti on painettu ohuelle silkkipaperille joka ensin on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteippiin. Kala on leimattu vielä päälle uudestaan mustalla. Pohjaan on lisätty sinisävyistä Brilliance leimasinväriä ja kulmiin laitettu pronssinväriset haaraniitit. Meritähden pinnassa on aprikoosinsävyistä kynsilakkaa. Reunakorostukset on tehty pronssinvärisellä lakalla. "Where are we?" teksti on Pparilohikäärmeestä hankitusta matkailuaiheisesta kansiosta.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää Ystävänpäivää!

Postitus tapahtuu näin vuorokauden viime minuuteilla, mutta ei haittaa koska korttikaveruksilla on ystävänpäivä joka päivä!
Tämä kortti on sellainen postikorttikokoinen. Ruskeaan taustaan on kiinnitetty kaksi saman stanssisarjan erikokoisella stanssilla leikattua palasta jotka ennen leikkausta on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteippiin. Toinen on sujautettu kohokuviointitaskuun ja "mankeloitu" Big Shotilla. Sen jälkeen kohokuviointia ja palasen reunoja on korostettu leimasinvärillä. Pienen kuvan jossa on Eiffeltorni olen saanut korttikaverilta. Lintu on leikattu vintagevihosta. Oksa stanssi ja "Paper rosette" stanssi ovat Tim Holz stansseja jotka sain ostaa käytettyinä. (Noista roseteista vallan innostuin!) Keskelle kiinnitetty koristeeksi litistetty "helmikuppi" ja ruskehtava puolihelmi.

Askarteluvuoren vaihto/ haaste #14


Tehtävä: Vastakohdat, esim ilo ja suru, vallalla oleva tunnetila isompaan korttiin (SKINNY) ja pienempi pienempään (ATC)
Silpputehtaan kortit lähtivät Anu-Riikalle. 
Skinny: "Nyt just ei yhtään huvita" kuvaa naispuolisen henkilön innottomuutta tarttua kodinhoitoon. Kortista tuli zetti. Lehdestä leikatut kuvat ja teksti on korosteltu piirtelemällä, myös korttipohjaan on piirretty. Muutama kuvioleikkurilla leikattu kukka on lisätty taustaan, kuten myös ihana, pieni muovinen lisko.(sen olen saanut korttikaverilta, kiitos!)
Atc: "Nyt on paikalla sekä Into että Tarmo!" kuvaa sitä olotilaa jossa on ihan mahdottomasti virtaa siivota ja järjestää ja sisustaa ja kokeilla kaikki uudet reseptit rakkaudella jne..
Kortin pohja on rusetteineen jonkin suklaarasian kansi. Sen alaosassa on   Bilteman kaksipuoliteipille kiinnitetystä lahjapaperista stanssattu kuvio jonka sisälle on stanssattu aukko, johon on vaihdettu valkoinen samanmuotoinen pala taustaksi lehdestä leikatulle kakkukuvalle. Kukkakoukerotarra on stanssattu bilteman teippiin kiinnitetystä hopeanvärisestä paperista kukkien keskelle on laitettu kullanväristä kimalleliimaa. (Tuo stanssi on olevinaan joulukuusi...ai että siitä tykkään. Ostin sen KK-kirppikseltä) Yläkulmassa rusetin päällä on kaksi sydäntä jotka on leikattu Vikeltä saadusta vanhasta kirjansivusta. ihan sattumlta niihin osui tuo ukko ja akka! Leipova nainen on lehdestä. Kuvaa on reunastaan korostettu valkoisella geelikynällä.
Kortit lähtivät Anu-Riikalle.

Kaksi korttia vaihdossa itseltään Vikeltä.ATC "En tunne" sekä Skinny "Taitava"
Kiitos hienosta vaihtohaasteesta ja upeista korteista!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Pienet aarteet

KK sivuston Inspis vaihto-haasteeseen ATC
Joku korttikavereista on antanut noita kauniita, vähän pulleita sydämiä, mustan avaimen, pienen mustan kukan. Kiiltokuvapupu, kukan keskellä oleva korvakorun pala ja  yläosassa oleva korun pala ovat omia varastoja kuten saksihaaraniittikin. Nämä kaikki vähän sellaisia, että haluaa vaan säästää ja säästää...saksia ostan aina silloin tällöin lisääkin. Korttipohjaa on värjätty Brilliance leimasinvärillä Pearl lavender.(Viimeisin hankinta Paperilohikäärmeestä) Korttipohjaan on lisätty Big Shotilla stanssattu pala samaa pahvia. Sen päälle on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä kuva teksteineen. Kaikki pienet jutut on kiinnitetty lisäksi ja alareunaan on leimattu ruskealla Brilliancevärillä teksti.

Uusi vaihtokaveri: Jaana H-V



Nämä kolme ihanaa ATC-korttia sain Jaanalta tänään. Ylempi on "Silkkiunelmia" keskimmäinen on "Neiti Kangas" 3/3 ja alempi on suloinen "Pikku keiju" keijun siivet varsinkin ihastuttivat.
Kiitos Jaana!
Taas kerran: vaikka kuvissa näyttäisivät miten hyviltä niin aina vaan paranevat kun saa katsoa ominsilmin.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kotilaiskan vaihto/haaste "roskista"

http://uusiokortitroskista.blogspot.fi/
KAINIKSELTA:



Neljä ATC korttia vaihdossa Kainikselta. Ihana "Joko kevättä ilmassa?" onhan sitä ja moni miettii ehkä matkaa joka veisi vielä lähemmäs kevättä. Siitä kertoo kortti:"Paris or home". Matkailuun liittyy aiheeltaan myös ATC "Vaihda lämpimään" kaikki mikä kuvaa kylmää ja talvea ja Suomea on tässä kortissa houkuttelevan kaunista! Viimeisenä suloinen "Trio" Kaunis kiitos Kainis kivasta postista!

Silpputehtaalta:



Silpputehtaalta vaihdossa Kainikselle ATC:t "Kaikki on huiskin haiskin!","Silmät väsyneet?", "Tupakkatauko" sekä "Kiire kuntoutua" ja taas hävisi silppua pöydältä korttiin...
Kiitos Kotilaiskalle vaihdon järjestämisestä!

Collage Obsession haasteeseen

Kotilo annettiin aiheeksi täällä

ATC "Genuine Pearl"

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Anskun ATC vaihto Zetti ja Steampunk

Vaihtokaverini Kirsi-Marja teki ensimmäiset korttinsa näihin korttilajeihin ja minä ne sain!
Kiitos!

Kortit Zetti ATC "Admit one" sekä Steampunk ATC "First"  eipä luulisi, että lajityyppeihin ei ole aikaisempaa kosketusta. Ja kuten niin usein, korttien kaikki hienoudet näkyvät vasta kun saa oikein "elävänä" nämä käteensä.

Vaihtoon lähtivät Silpputehtaalta Steampunk ATC "Laadunvalvoja" sekä
Zetti ATC "Pitsimekko"
Laadunvalvojan taustapahvi on kohokuvioitu rataskuvioisella kansiolla ja korostettu leimasinvärillä, pohjaan on embossattu rattaita ja lisäksi on maalailtuja rataskuvioita liimattu
Lamppu on Paperilohikäärmeestä hankitusta kuviosetistä. Koira ja Bostonin postileima ovat muistaakseni Vikeltä molemmat. (Kiitos!) Tekstit kirjasta.
Hauska haaste. Tämä Zetti yllätti kunnolla. Tutustuin tyylilajiin ja tajusin, että Silpputehtaallahan tätä harrastetaan lokeroa tuntematta! Olen tehnyt näitä kalloleimasinjuttuja jo aika pitkään ja tämähän on ihan sitä itseään! Jalat ovat tällä kertaa Vikeltä (kiitos!) Siivet on leimattu. Molemmilla, sekä koiralla, että kalloneidillä on viikset jostakin kynsikoristelusetistä.
Anskulle iso kiitos hienosta haasteesta ja Kirsi-Marjalle todella hienoista korteista!