maanantai 23. joulukuuta 2013

Täti Punaisen Joulukalenteri 23.luukku

Manumiinan kaunis ATC "Öljylampun valossa" on aatonaaton kalenterikortti.
Silpputehtaan päivän kortti on ATC "Vanhaa puuta" joka taitaa kehoitella rauhoittumaan ja hiljentymään Jouluun. "Vain vähän on tarpeen, tai yksi ainoa!"
Manumiinan Enkelikalenterin jatkoilla julkaistaan tänään piirretty enkeli ATC "Itkeä saa"
Kortin kuvaaminen ei ollut helppoa. Siinä on hennosti kimmeltävää geelikynää joka ei näy ollenkaan kuvassa. Enkelin siipien väli ja sädekehän yläpuoli on leikattu pois samoin kortin oikea kulma kokonaan. Piirros-osa on kiinnitetty mustaan pohjaan kohotarroilla. Sekään ei kuvassa näy. Kortin reunat korostettu hopealeimasinvärillä.
Harvemmin tulee mitään piirreltyä...edes mallista. 
Ja tuo kortin nimi. Ajattelin, että monilla meistä on elämässä vaiheita joissa kyyneleet eivät kaukana ole. Joulun aikaan kun pysähdymme ja perheet kokoontuvat yhteen nousevat väistämättä mieleen nekin läheiset jotaka ovat luotamme lopullisesti poistuneet tai ovat muuten kaukana tai kaukaisa.
Hyvää aatonaattoa Korttikaverit!
Myös paljon iloa lähestyvään Jouluun!

Ei kommentteja: