torstai 13. joulukuuta 2012

Kotilaiskan Joulukalenteri 13. päivä

ATC "Luistossa löytyy"
Riina laittoi päivän kuoreen kivan 3-D kuvan. Tuohon edessä istuvaan karvaturriin oli lisäosia samoin takimmaisen tassuihin. Käytin kortissa tuota kuvan valkoista taustaakin ja sen liimattuani alkoi naurattaa. Edessä istuvan viimeinen tassupari kaksi palloa leijui kuvatilassa. Riina oli laittanut tulemaan myös kaksi jäätelötikkua. Toisesta vuoleskelin tuon viirin tangon ja viirin liimasin niitten tassupallukoitten peitoksi. Alakulmassa pikkupala kaunista kohokuviopaperia. Yläreunassa kuviopaperia jonka värit saavat nyt kuvata vaikka revontulia. Bonuskortissa on loppuja noista kauniista papereista. Kiiltokuva ja nauha Silpputehtaalta. Olettehan huomanneet miten sellaisissa kiiltävissä somisteissa usein on kaksi kerrosta. Eilisessä luukussa lentävän poron päältä irtosi kuvausten jälkeen toinen lentelemään Silpputehtaalle. Nappasin sen kiinni ja laitoin bonuskortin vasempaan yläkulmaan kuono vasemmalle. Kuvassa sitä ei vielä näy. Hyvää torstaipäivää!

5 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Mukavia kortteja jälleen! Tuosta kynttilän suojelusenkeliostä tuli mieleen, kun meillä oli toissavuonna saunassa tuikkuja ja yksi oli käsituen alla niin, että tuki jo mustui alta. kun huomattiin.Että kyllä sellainenkin on.

Anonyymi kirjoitti...

ihania

Funchis kirjoitti...

Mukavannäköinen kortti. Joskus tuo valkoiselle pohjalle kehittely on minusta vaikeaa, mutta tuossa se pelittää tosi hyvin lumena. En tiennyt noista kimalle-kerrosjutuista, hyvä kun tuli esiin. Tykkään, kun kerrot, miten korttisi on koottu.

tarja.o kirjoitti...

tosi kauniita kortteja olet tehnyt! luin macan sivulta mitä oli sattunut sinulle, onneksi ei mitään isompaa päässyt tapahtumaan!!!

kotilaiska kirjoitti...

Mahtava askartelutyö tuo korttisi, ihan väsyttää moinen näpräily mut ehkä se syy väsymykseen onkin muualla, hieno on korttisi tai molemmatkin sen puoleen Hmm... jäätelötikkua veistit, olet vaan aika likka keksimään