sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kotilaiskan Joulukalenteri 9. päivä

ATC "Nuuhkimaan!"
Vaihtoparini Riina oli laittanut kuoreen palan kanelia, kaunista raitapaperia,ATC kokoisen korttipohjan jossa oli piparipariskunta, palan tarrapohjaa jossa oli ollut punaisia tähtiä.Vanhasta allakasta otin tuon kaappiensiivousta käsittelevän tekstin. Tietysti lisäsin samasta teoksesta myös päivämäärän.
Siinä se on perinteinen Karjalanpiirakka! Nyt Riinan itsensä leipomana. Riinan lähettämissä materiaaleissa oli jonkun päivän kohdalla punainen piipunrassi. Muotoilin siitä sydämen tuon aarteen alustaksi. Julkaisen myös koko kortin josta tämä on yksityiskohta. Kortin pohjana on pala kortista jonka Riina lähetti kalenterimateriaalien mukana.P oli samassa kuoressa piirakan kanssa. Sitä tuunasin vähän muun kortin sävyjen suuntaiseksi. Tähti on Silpputehtaalta. Sain Riinalta luvan tämän yhteisteoksemme julkaisuun. Karjalanpiirakat ovat lähellä minunkin sydäntäni. Äiti oli Pyhäjärven tyttöjä ja varsinainen piirakkamestari. Ihan pienenä jo minäkin sain opetella piirakan rypytystä. Ja opinkin sitä niin hyvin, että sain mestaria auttaa. Tämän kortin mukana toivotamme Riinan kanssa kaikille Mukavaa Joulunodotusta!

6 kommenttia:

Manumiina kirjoitti...

Kyllä on upeita kortteja! Laiskuuttani laitan nyt vain tämän yhden kommentin, vaikka jokainen kalenteripäivä olisi ansainnut kyllä omat kommenttinsa kunkin päivän hienosta kortista. Jatkoa odottelen...

kotilaiska kirjoitti...

Kivan raikkaan värinen kortti, tää ylimmäinen ja ihan tekee mieli ruveta nuuhkimaan jouluisia mausteita... mutta mikä on jouluyrtti ? Sitä rupesin miettimään, ehkä meirami sitä ainakin voi laittaa maksalaatikkoon niin ja tilli jota laitetaan graaviin loheen ja mun perinteisiin joulusilakoihin. Onko jollain käytössä jouluna jotain muita yrttejä?
Toi Piirakkakortti on kyllä hassun hauska ja meillä on joskus jouluksikin piirakoita leivottu kun mieheni vanhemmat ovat siirtokarjalaisia ja heidän joulupöytäänsä ne aina kuuluivat ja minäkin sitten sitä perinnettä olen yrittänyt välillä vaalia mut joskus on ollut vaan kaupasta ostettuja.

Funchis kirjoitti...

Tosi kaunis on tuo pohjansa kanssa samasta paperista leikattu sydänjuttu. Raidallisessa tuleekin hyvin esille. Piirakkakortti on ihan omaa luokkaansa, lystikäs.

tarja.o kirjoitti...

eipä olisi ensimmäisestä piirakka kuvasta uskonut kuinka mahdottoman pieni se piirakka on:) anoppinikin aikoinaan, karjalasta kun oli kotoisin, leipoi aivan ihania karjalanpiirakoita! ei ole samanlaisia vastaan tullut! Kivoja tuollaiset kortit joista muistuu jotain melkein unohtunutta mieleen!

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Oikein hauskoja kortteja ja Piirakka-kortti todella upea!

Unknown kirjoitti...

:)