perjantai 27. toukokuuta 2016

Kolme korttia....


ATC "My sunshine"
Kierrätyskorttipohjaan on kiinnitetty kolme jämäpaperisuikaletta. Balleriina on lisätty korttiin käyttämällä stanssauksesta jäänyttä sabluunaa. Mustaa leimasinväriä on töpötetty ensi. Kuvan ääriviivat jäivät epämääräisiksi. Seuraava kerros violetilla tussilla. Lopuksi vielä ääriviivat mustalla kynällä.Lisäksi vielä korostus valkoisella geelikynällä. Lisäksi leimoja.Reunakorostukset korttiin ja pintaan Matt Varnish.
ATC "Keitossani on kärpänen" Kuvan reunat ressattu ja sen jälkeen kuva on kiinnitetty samalle paperille jota on käytetty taustana.Kuvaan on leimattu kärpänen jonka siipiä on korostettu kimallekynällä.Leimailua Bilteman kaksipuoliteippiin kiinnitetylle silkkipaperille joka korttiin kiinnittämisen jälkeen on värjätty ProMarker tussilla.Lopuksi pintaan Matt Varnish.
ATC "Whatever does she want?"
Kortin teko alkoi "monimutkaiseata" korttipohjasta. Paperille oli ensin lätkitty mustaa leimasinväriä kevyesti ja siihen painettu taustaleimasimella pari kertaa mustalla ja kerran kullalla ja lopuksi suihkittu vielä jotain "mistiä" Leimakuvat on painettu Bilteman kaksipuoli teippiin kiinnitettyyn silkkipaperiin. Lopuksi pintaan on vedetty Matt Varnish.

5 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita kortteja olet tehnyt ja saanut.

Jaana H-V kirjoitti...

Hienoja!!

Sisko kirjoitti...

" My sunshine" Kortti varattu.
Marja-Riitalle Tampereen live-vaihdossa 20.8.2016

Sisko kirjoitti...

"Whatever does she want?" varattu Merjalle.

Sisko kirjoitti...

"Keitossani on kärpänen" varattu Maria V:lle