maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sekoilua



Toinen korttiblogini "Silpputehtaan laajennusosa" on luotu TJK haastetta varten. Haaste on koko vuoden jatkuva haaste johon voi toki osallistua milloin tahtoo tai vaikka joka viikko! Haaste jatkuu parittoman ja parillisen viikon kerrallaan ja lopuksi arvotaan osallistujien kesken EXTRA eli yksi Silpputehtaan kortti. Mulla meni jotenkin allakka sekaisin ja kovalla paineella eilen tein kolma korttia kun ajattelin haasteen päättyvän ja arvonnan olevan tänään. No niinhän ei ole. Viikko vielä. Ehdin rauhassa tehdä uudet TJK kortit.
Nämä kolme ovat nyt sitten ihan tavallisia kortteja.
Kolmen ATC-kortin sarja "Ateljeessa on kärpänen"
Ylimpänä 3/3 kortti Valkoinen korttipohja on värjätty Splash ink värillä niin, että se on painettu yhteen kortin 1/3 kanssa. Keskimmäinen eli 2/3 kortti taas on painettu yhteen tämän 3/3 kortin kanssa ja punaiset sävyt jäivät siitä jo lähes kokonaan puuttumaan.
3/3 korttiin on piirretty tuo kärpästä kädessään pitelevä ompelijatar. (No eihän se kai kärpaänen ole?) Jotenkin nuo kasvot jo näkyivät siinä ennen piirtämistä. Kaarevat sulat ja hyönteinen on leimattu korttiin.Suurin kukista on stanssattu, loput paperikukat on leikattu kuvioleikkurilla ja yksi korttikoristekukkakin on päässyt mukaan. Kimalleliimakorostuksia on myös käytetty.
2/3 kortin ompelukone on embossattu, mukaan on liimattu neppareita ja käsi ja ötökkä on leimattu.
1/3 korttiin on embossattu isot sakset, mukaan on liimattu pari nappia joista toiseen myös kissan pää, kortin koristeena on myös pätkä nauhaa ja satiinirusetti. Pienet sakset ja hyönteinen on leimattu.

Hyvää juhannuksen jälkeistä elämää korttikaverit!!

4 kommenttia:

Manumiina kirjoitti...

Ooh, tykkään!

sirppis kirjoitti...

Niin hienoja nää sun ATC:t!

Sisko kirjoitti...

Nämä kolme lähtevät vaihdossa Emelle.

Kirsi kirjoitti...

Ihanaa sekoilua :D Luovuus ja luova hulluus ovat juuri oikeat mausteet näille lumoaville kortille :)